maanantai 14. joulukuuta 2015

Housen rakennus

Rakensimme itsellemme omat harjoitus talot, joihin pystymme harjoittelemaan esimerkiksi laatoitusta, tapetointia, laminaatin laittoa ja itsessään pienen mökin rakennusta eli kaikkia sisätöitä..

Koppien teko aloitettiin huolellisella suunnittelulla ja materiaalien laskemisella. Etsimme sopivat alustat "lattioiksi" ja kiinnitimme niiden pohjiin puusta korokkeet, jotta niitä voisi myöhemmin siirrellä roclalla. Sitten mittasimme ne jotta pystyimme tekemään siihen päälle kopin perustat.



Seiniin teimme puusta rakenteet, joihin kiinnitimme kipsilevystä oikean kokoiset palaset ja ruuvasimme ne kipsi ruuveilla runkoon kiinni. Kipsilevyt piti jättää lattiasta noin kaksi senttiä ilmaan jotta myöhemmin lattian asentaminen onnistuisi helpommin ja siitä tulisi siisti.


Tukipuiden väliin, neliön kohdalta sahasimme kipsilevyn auki josta tulisi ikkuna. Myöhemmin aukkoon kiinnitimme ikkunan karmit.

Ja ikkuna valmis



Kattoon teimme myös puusta tuet "katolle" joiden päälle kiinnitimme lipsilevyä.




Oman pikku talon rakentaminen oli minun mielestäni kivaa, olihan siinä vähän vaikeuksiakin, mutta niiden yli päästiin ja lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen. Odotan innolla mitä niiden sisälle alamme harjoittelemaan.

Kotelointi harjoitus

Aloitin koteloinnin suunnittelulla ja mittaamisella.

Leikkasin puusta oikean kokoiset palat, sitten ruuvasin kehikon kokoon 60 mm pitkillä ruuveilla.

Kotelointi päällystettiin kipsilevyllä. Leikkasin kipsilevystä palaset ja hioin reunat, jotta tasoittaminen ja nauhoittaminen olisi helpompaa. Sitten kiinnitin kipsilevyt kehikkoon, jonka jälkeen nostin kehikon seinälle ja ruuvasin kiinni.

Seinään kiinnittämisessä oli huomioitava se, että ruuvit olivat niin pitkät, että tulivat kipsilevystä läpi, jolloin kehikko piti ruuvata seinän tukipuiden kohdalta kiinni.
Kun kotelon runko oli saatu kiinni seinälle, niin aloitin sen nauhoittamisen ja tasoittamisen.Nauhoitin kaikki raot ja kulmat. Nauhoittamiseen tarvittiin tasoitus nauhaa joka on siis ohutta paperinauhaa jonka avulla kaikki saumat saatiin tasaisiksi. Nauha kiinnitettiin rakoihin tasoitteen avulla. Ensin tasoitetta laitettii riittävästi rakoihin jonka jälkeen paperinauha "liimattiin" rakoon ja sitten sen päälle lisättiin vielä tasoitetta ja vedeltiin samaan tasoon seinän kanssa.

Kehikon teko onnistui hienosti, joitakin pieniä ongelmia ilmestyi matkan varrella mutta niistä selvittiin. Itse tein kotelointia ensimmäistä kertaa ja olin todella tyytyväinen loppu tulokseen sen puolesta. Ainahan kaikesta oppii ja ensi kerralla osaa tehdä paremmin.

















Pistorasioiden asennus

Kokeilimme pistorasioiden asennusta. Siihen tarvittiin pistorasiapora, pistorasia ja puusta tehdyt tuet.
Pistorasiaporalla tehtiin seinään hiukan isompi reikä kuin mitä pistorasia itsessään on. Pistorasiapora oli yllättävän hankala käyttää, mutta siihenkin varmasti tottuu ja oppii käyttämään. Kun pistorasialle oli sopiva reikä tehty se mallailtiin siihen suoraan. Pistorasia kiinnitettiin tukipuihin seinän toiselle puolelle ja tukipuut kiinnitettiin seinän tukipuihin.









Ystävän tuolien verhoilu ja maalaus

Ystäväni halusi uutta ilmettä keittiöönsä ja pyysi minua maalaamaan ja verhoilemaan hänen keittiön tuolit.


  Tuolit olivat puunväriset ja istuinosaa koristi beigen värinen, kulahtanut keinonahka.




   Lähdimme Eurokankaaseen katselemaan kankaita. Hyviä ehdokkaita oli monia ja päädyimme loppujen lopuksi valitsemaan sini, puna, valkoisen kankaan, jossa oli simpukoiden kuvia.


   Päätimme spray-maalata tuolien puiset osat mustalla, jotta tuolit olisivat nopeammin valmiit. Ruuvasin puiset osat irti toisistaan ja maalasin ne yksi kerrallaan.


   Keinonahkan alta paljastui kulahtanut ruudullinen kangas. Sen päälle oli helppo asettaa uusi kangas. Leikkasin kankaasta oikean kokoiset palat ja nidoin ne kiinni. Kulmat olivat vaikeimmat laittaa, mutta onnistuin siinä ihan kiitettävästi.






    Molemmat olivat lopputulokseen tyytyväisiä ja tuolit toivat uutta ilmettä keittiöön.
(ja ovat sen myötä keittiössä huomion keskipisteenä)