keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Takan kunnostamista

Aloitin kotona takan kunnostamisen. Takka oli hiukan synkkä, eikä sopinut meidän alakertaan.







Aloitin takan puhdistamisella, käytin siihen maalarin pesuainetta ja juuriharjaa. Sen jälkeen huuhdoin ja annoin kuivua. Kuivumisen aikana suojasin lattian ja seinät.


Tasoitin ensimmäisen kerroksen, jonka jälkeen annoin sen kuivua pari päivää ja sen jälkeen hioin sen. Toisella kerralla tasoite oli hienojakoisempaa ja oli helpompi levittää. Sekin kerros sai kuivua pari päivää. Kuivumisen jälkeen taas hionta ja hyvä harjaus, jotta hiontapölyä ei jäisi.


Takan sisäosan maalasin mustalla, ei lämmön kestävällä remontti ässä maalilla, koska takassa pidetään vain kynttilöitä. Muut ulkopinnat valkoisella remontti ässä maalilla. Maalasin kaikki pinnat kahteen kertaan ja jos siltä näyttää, että maali kuluu, maalaan sen vielä kertaalleen.






Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, koska tein koko urakan yksin koulun antamien oppien mukaan.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Pyöreän rahin verhoilu

Verhoilimme rahin ensin lakanakankaalla, jotta oikea kangas menisi aivan oikein. Lakanakangas oli harjoituskangas jonka avulla harjoittelimme ennen oikeaa kangasta.







Rahin kanteen leikattiin oikean kokoinen vaahtomuovin palanen. Sen korkeus oli 50 mm. Se liimattiin vaaleanpunaisella suihkutettavalla liimalla rahin kanteen. 




Vaahtomuovin päälle levitettiin niin sanottu lakanakangas eli apukangas. Apukangas kiinnitettiin nuppineuloilla vaahtomuoviin va piirrettiin kannen kokoinen ympyrä kankaalle.



Sitten oli reunojen vuoro ja niille tehtiin samoin, eli nuppineuloilla kiinni vaahtomuoviin ja taas piirrettiin oikeankokoinen muoto. Piirrokseen lisättiin myös ompeluvarat.

"Huppu" rahin kannelle oli valmis ja se aseteltiin kannen päälle nätisti. Se oli oikein sopiva.

Kangas niitattiin kannen alapuolelle tiukasti.

Sitten aloitettiin oikean kankaan kanssa.

Se onnistui paljon helpommin tokalla kerralla.


Lopputulos on oikein hyvä. Matkalla oli vähän vaikeuksia, mutta kaikista selvittiin ja rahista tuli oikein hieno.